Blogi: Viestintä on kohtaamista

Kun puhutaan viestinnästä, ajatukset suuntaavat usein nopeasti someen, verkkosivuihin tai uutiskirjeisiin. Puhutaan kanavista, työkaluista, algoritmeista ja analytiikasta. Niillä kaikilla on paikkansa – mutta viestintä on paljon enemmän kuin julkaisuja tai napin painalluksia.

Tiedottaminen on yksisuuntaista, viestintä on kaksisuuntaista. Viestintä on ennen kaikkea vuorovaikutusta ja kohtaamista. Se on tapa, jolla rakennamme yhteyttä ihmisten välille. Viestintä-sanan englanninkielinen käännös communication juontaa juurensa latinan sanoista communis, communicare - jotka tarkoittavat yhteistä, jakamista ja yhteiseksi tekemistä. 

Hyvin usein järjestöaktiivit valittavat, että he eivät osaa viestintää. Sillä he tarkoittavat, että he eivät osaa tehdä Canvalla kivoja kuvia. Tai eivät ymmärrä, miten tehdä TikTokiin videoita. Joka kerta minun tekee mieli kiljua, että kaikki järjestöihmiset osaavat viestiä.

Kun uusi vapaaehtoinen saapuu tapahtumaan ja joku tervehtii häntä ystävällisesti, se on viestintää. Kun kahvipöydässä vaihdetaan kuulumisia ja joku kysyy: "Miten sinulla menee?" – sekin on viestintää. Kun kokouksessa joku nyökkää, hymyilee tai antaa tilaa puhua, viesti kulkee sanoitta, mutta silti vahvasti.

Sanaton viestintä, kuuntelun taito, lämpimät sanat ja aito läsnäolo – näillä rakennetaan luottamusta. Ja luottamus on järjestötoiminnan ydin.

Suurin osa tärkeimmästä viestinnästä tapahtuu näkymättömissä. Se ei näy mediaosumissa eikä somenäkyvyydessä, mutta se tuntuu. Ihmiset muistavat, miltä heistä tuntui, kun heidät otettiin mukaan. Tai miltä tuntui, kun kukaan ei huomannut heitä.

Siksi järjestöissä viestintä ei ole vain tiedottajan tai viestintävastaavan tehtävä. Se on meidän kaikkien vastuulla. Me kaikki viestimme – tavalla tai toisella – siitä, millainen yhteisö olemme.

Järjestöviestintä ei ole vain sisältöä, vaan se on myös kulttuuria. Se näkyy siinä, miten puhumme toisillemme, miten arvostamme toistemme aikaa, miten teemme tilaa uusille äänille ja miten kuuntelemme. Se näkyy myös siinä, miten kohtelemme vapaaehtoisia, kuinka kutsumme mukaan – ja kuinka kiitämme.

Somessa voimme kertoa tarinaa toiminnastamme, mutta arjen kohtaamisissa me kirjoitamme sen todellisen sisällön.

On hienoa, jos joku osaa tehdä näyttäviä julkaisuja ja käyttää digitaalisia työkaluja. Mutta yhtä tärkeää on katsoa silmiin, kuunnella rauhassa ja viestiä niin, että toinen tuntee olevansa tärkeä.

Siinä on järjestöviestinnän sydän.