Hämeen piirin vapaaehtoistoimintaa

Kiinnostaisiko sinua vapaaehtoistoiminta lasten, nuorten tai lapsiperheiden parissa? Tule mukaan tekemään hyvää, omana itsenäsi, omien voimavarojesi mukaan. Et tarvitse erityistä koulutustaustaa tai kokemusta, vapaaehtoiset saavat toimintansa tueksi koulutuksen ja ohjaajien tuen.
Tutustu vapaaehtoistoimintoihimme ja ota rohkeasti yhteyttä!
Perhekummi osallistuu perheen arkeen. Perhekummiksi sopii luotettava aikuinen, joka tapaa perhettä yleisimmin joka toinen viikko. Tapaamiset kestävät yleensä 2-3 tuntia.
Käy kouluilla lukemassa yhdessä lasten kanssa, omien resurssiensa mukaan noin kerran viikossa.

Lasten ja nuorten tukihenkilö
Tukihenkilön voi saada aikuisen huolenpitoa ja läsnäoloa tarvitseva lapsi tai nuori, kun perheessä on vanhemmuutta syystä tai toisesta liian vähän tai kun perheessä on haasteita.
OmaKamu
OmaKamu toiminnassa aikuinen toimii lapsen tai nuoren ystävänä ja tapaa häntä muutaman kerran kuukaudessa.

Mukaan paikallisyhdistykseen

Hämeen piirin alueella toimii MLL:n paikallisyhdistyksiä, jotka tarjoavat lapsille, nuorille ja lapsiperheille paikallista, alueen asukkaiden toiveiden mukaista toimintaa, esimerkiksi perhekahviloita. Suurinta osaa paikkallisyhdistyksistä pyörittävät vapaaehtoiset.
Voit myös osallistua paikallisyhdistyksen hallituksen toimintaan ja osallistua toiminnan ideointiin ja toteuttamiseen.
Haluaisitko mukaan vapaaehtoiseksi?
Kiinnostaisiko sinua MLL:n toiminta, mutta et tiedä mitä haluaisit tehdä tai mihin aikasi riittäisi.
Täytä alla oleva lomake ja sinuun otetaan yhteyttä mahdollisimman pian. Työntekijämme auttavat sinua sopivan vapaaehtoisoiminnan löytämisessä.