Blogi: Miten turvaamme kansalaisyhteiskunnan elinvoiman?

Kun Raha-automaattiyhdistys (RAY) perustettiin vuonna 1938, sen tehtävänä oli kerätä rahapelituottoja sosiaali‑ ja terveysjärjestöjen toiminnan rahoittamiseksi. RAY oli julkisoikeudellinen yhdistys, jonka kahdeksasta perustajajäsenestä yksi oli Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto, nykyinen MLL. Järjestölähtöinen rahoitusmalli turvasi vuosikymmeniä työtä, jolla ehkäistiin ongelmia, autettiin ajoissa ja vahvistettiin yhteisöjen arjen kestävyyttä.

2010‑luvun lopulla malli muuttui perinpohjaisesti. RAY:n avustustoiminnot siirrettiin sosiaali‑ ja terveysministeriön yhteydessä toimivalle Sosiaali‑ ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselle (STEA) vuoden 2017 alussa. Samalla avustukset kytkettiin valtion budjettikehykseen. Vuodesta 2024 alkaen rahoitus on budjetoitu suoraan valtion talousarvioon, mikä altistaa avustukset yleiselle säästöpolitiikalle.

Säästöjen seuraukset näkyvät nyt lähes jokaisessa järjestössä. SOSTEn arvion mukaan kuluvalla vaalikaudella sote‑järjestöjen avustuksista leikataan yhteensä jopa 140 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa yli kolmannesta järjestöjen rahoituksesta.

Samanaikaisesti hyvinvointialueet kamppailevat mittavien alijäämien ja sopeutusten kanssa. Talouskuri heijastuu myös kumppanuuksiin järjestöjen kanssa. Käytännössä tämä näkyy monella alueella siten, että järjestöavustusten kokonaispotti pienenee samalla, kun hakijoiden määrä kasvaa. Avustusten jaossa korjaava työ painottuu yhä enemmän.

Julkinen sektori ei pysty yksin vastaamaan kasautuneeseen palvelutarpeeseen, joten järjestöjen tehtäväksi jää yhä enenevässä määrin korjata julkisen sektorin palvelujärjestelmän aukkoja. THL:n analyysi muistuttaa, että ilman perus‑ ja ehkäisevän tason vahvistamista kustannukset ja kuormitus siirtyvät ketjussa eteenpäin.

Onko vaarana, että järjestöistä tulee julkisen jatke?

Edellä kuvattu kehitys herättää perustellun huolen. Järjestöjen tehtävä on ollut alun perin ennaltaehkäisy, osallisuuden vahvistaminen ja yhteisöjen rakentaminen – ei ainoastaan akuutin palveluvajeen paikkaaminen. Kun rahoitus ehdollistuu yhä vahvemmin korjaaviin, lyhyen aikavälin tavoitteisiin, vaarana on, että järjestöjen oma yhteisöllinen, vapaaehtoisuuteen ja vertaisuuteen nojaava toimintalogiikka ohenee. Se olisi tappioksi koko hyvinvointivaltiolle.

Järjestöavustusten niukentuessa paine järjestöjen omalle varainhankinnalle kasvaa. Monella paikallisella toimijalla resurssit ammattimaisen varainhankinnan kehittämiseen ovat kuitenkin olemattomat. Etenkin, kun samaan aikaan pitää huolehtia toimintojen jatkuvuudesta, vaikuttavuusraportoinnista ja kumppanuuksien ylläpidosta.

MLL:n historia kertoo, että vahvimmat tulokset syntyvät, kun vapaaehtoisuus, vertaistuki ja ammatillinen osaaminen kytketään yhteen. Järjestömme arjessa Hämeen alueella näemme päivittäin, kuinka pystymme ennaltaehkäisevällä tuella vahvistamaan perheiden hyvinvointia ja ehkäisemään ongelmia. Kun avustusten ennakoitavuus horjuu ja painopiste siirtyy akuuttiin korjaamiseen, vaarana on, että esimerkiksi tärkeät matalan kynnyksen kohtaamispaikkamme ja ennaltaehkäisevä toiminta jäävät jalkoihin.

Kansalaisyhteiskunnan tulevaisuus on turvattava jatkossakin

Valtiolla, hyvinvointialueilla ja kunnilla on yhteinen vastuu hyvinvoinnin edistämisestä, jota ne toteuttavat yhteistyössä järjestöjen kanssa. Useat lait myös velvoittavat julkista sektoria järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Perinteinen kansalaisjärjestötoiminta on yhteiskunnan selkäranka: se edistää hyvinvointia ja osallisuutta, tarjoaa vapaaehtoistoimintaa ja vertaistukea, sekä vahvistaa demokratiaa ja kansalaisvaikuttamista. Avustukset eivät saa valua pelkästään korjaavaan työhön ja julkisen palveluvajeen paikkaamiseen, vaan kansalaisjärjestötoiminnan rahoitus on turvattava jatkossakin.