Blogi: Isänpäivä ei ole aina ilon päivä

Ystäväni postasi someen muiston isänpäivästä. Alakoulussa opettaja oli ilmoittanut, että tänään askarrellaan isänpäiväkortti. Ystäväni vastasi hämmentyneenä, että hänellä ei ole isää. Opettaja ehdotti, että kortin voisi tehdä vaikka isoisälle. Ystäväni asui äitinsä ja mummonsa kanssa, eikä isoisääkään ollut. Lopulta opettaja kysyi hieman tuskastuneena, löytyisikö perheestä ketään miespuolista, jolle kortin voisi tehdä. Ystäväni ilahtui ja vastasi: ”Meidän kissa on kolli!” Niinpä Nakki-kissa sai isänpäiväkortin – ja kuulemma piti siitä kovasti.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on 1,3 miljoonaa isää ja isoisiä vajaat puoli miljoonaa. Siihen joukkoon mahtuu monenlaisia isiä. On hoivaavia ja lapsensa elämässä olevia isiä, mutta myös niitä, jotka eivät jostain syystä osallistu lapsensa elämään.

Marraskuun alkupuolella päiväkodeissa ja alakouluissa askarrellaan kortteja tai muita kivoja juttuja isille. Kaupat mainostavat aamutossuja ja sotakirjoja isänpäivälahjaksi. Kaikille lapsille isänpäivä ei ole itsestäänselvyys. Isää ei välttämättä ole ollenkaan tai sitten hän saattaa olla etäinen, asuu kaukana tai on jo perustanut uuden perheen, jonka kanssa viettää isänpäivää. Tällaisille lapsille isänpäivä voi tuoda mukanaan surua, ulkopuolisuuden tunnetta ja muistutuksen siitä, että heidän perheensä ei ole samanlainen kuin monilla muilla.

Juhliminen voi herättää lapsissa myös haikeutta. Saattaa tuntua pahalta nähdä muiden lasten juhlivan läheistä suhdettaan isään.

Itsekin elin lapsuuteni niin, ettei isäni ollut aktiivisesti elämässäni mukana. Enkä minä osannut sitä edes kaivata tai surra. Olihan minulla äiti ja muu perhe, sekä kaverit ja sukulaiset. Olin aivan tyytyväinen elämääni niinkin. Joskus harvoin, kun tapasimme isän kanssa, ajoimme autolla, veneilimme tai istuimme pilkillä. Kaikki sellaista, mitä en äitini kanssa tehnyt koskaan.

Minun lapsillani on isä, joka on alusta lähtien ollut mukana lasten elämässä, hoivannut ja hoitanut siinä missä minäkin. Opettanut laskettelemaan, ostanut mopon ja näyttänyt, miten karjalanpiirakoita leivotaan. Nyt olen huomannut, mistä olen jäänyt paitsi: siitä, että elämässä olisi äidin lisäksi toinenkin turvallinen ja luotettava aikuinen. Mieluiten sellainen, joka täydentäisi äidin ominaisuuksia.

Jokainen isä on juhlansa ansainnut ja heitä saa ja pitääkin juhlia marraskuussa. Mutta mitä me voisimme tehdä, että kaikilla lapsilla olisi useampi turvallinen aikuinen elämässään? Miten voisimme vahvistaa yhteisöllisyyttä niin, että valmentajat, naapurit, vapaaehtoiset tukihenkilöt tai perheystävät voisivat toimia positiivisina roolimalleina lapsille?

On myös tärkeää normalisoida perheiden moninaisuus ja keskustella lapsen kanssa, jotta hän ei koe olevansa erilainen kuin muut. Lapselle voisi kertoa, että on monia erilaisia perheitä. Yksinhuoltajaperheet, uusperheet ja muut perhemuodot ovat yhtä tavallisia kuin perinteiset ydinperheet.

Kuva: Unsplash/Kelly Sikkema