Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirille ja Kotineuvola Oy:lle Yhteiskunnallinen yritys -merkin sekä Kotineuvolan palveluille ja oppaille Avainlippu-merkin.

20.6.2017

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirille sekä Kotineuvola Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkki arvokkaasta työstä lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyväksi. MLL:n Hämeen piiri ry sekä Hämeen piirin omistama Kotineuvola Oy toimivat voittoa tavoittelematta niin, että kaikki kertyneet varat käytetään ennaltaehkäisevään lapsi-, nuoriso- ja perhetoimintaan. Lisäksi Kotineuvola Oy on saanut Avainlippu-merkin osoituksena Suomessa tuotetuista ja Suomessa työllistävistä palveluista.

Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Yhteiskunnallinen yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen haasteen ratkaisemiseen. Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti, sillä nämä yritykset tekevät hyvää ja jakavat hyvää.

– Piirin tehtävänä on eri tavoin ammatillisesti ohjata, kouluttaa ja tukea sen alueella tehtävää vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoisten, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteisvoimin voimme olla rakentamassa sellaista yhteiskuntaa, joka rakentuu välittämiselle ja huolenpidolle ja jossa voi auttaa muita ja saada itse apua tarvittaessa, kertoo MLL:n Hämeen piirin toiminnanjohtaja Marita Viertonen.

MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola tarjoaa lapsiperheille monimuotoista ennaltaehkäisevää, varhaista sekä korjaavaa tukea ja auttaa perhettä selviämään arjessa. Perhetyö vahvistaa ja auttaa perhettä kokonaisuutena vaikeassa elämäntilanteessa suunnitelmallisesti, kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti.

– Tällainen tuki auttaa sekä perhettä että koko lähiyhteisöä. On hienoa saada MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola mukaan Yhteiskunnallisten yritysten kasvavaan joukkoon, toteaa Brand Manager Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta.

Kotineuvolalle myönnetty Avainlippu-alkuperämerkki kertoo puolestaan, että palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Avainlippu-merkki on tunnettu, sillä peräti 86 prosenttia suomalaisista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin.

– MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy on 100 % kansalaisjärjestön, MLL:n Hämeen piirin omistama yritys. Käyttämällä Avainlipputunnuksen saaneita palveluitamme ja oppaitamme voit tehdä kaksikertaisesti hyvää! Voit tukea suomalaista työtä ja auttaa välittämisen ja vapaaehtoistyön vahvistumista yhteiskunnassamme, kertoo Viertonen.

Kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia. Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta sekä työllistävyydestä ja sen avulla voidaan viestiä tärkeistä arvoista kuluttajille ja asiakkaille.

 

- - - -

 

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piiri ry - Mannerheimin Lastensuojeluliitto on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL tuntee perheiden arjen ja tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista vapaaehtoistoimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. MLL:n Hämeen piiri ohjaa, tukee ja kouluttaa paikallisjärjestöjen toimintaa. Piirijärjestö on alueensa paikallisyhdistysten tuki ja alueellinen vaikuttaja. MLL:n Hämeen piiri toimii Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä, ja sen alueella on 80 paikallisyhdistystä ja 13 490 jäsentä.

MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirin Kotineuvola Oy on vuonna 1993 perustettu MLL:n Hämeen piiri ry:n omistama yritys. Olemme suomalainen organisaatio ja toimimme MLL:n arvojen mukaisesti. Kotineuvola Oy käyttää ylijäämänsä MLL:n Hämeen piirin alueella tehtävään ennaltaehkäisevään lapsi-, nuoriso- ja perhetoimintaan.

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Yhteiskunnallinen yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. Lista kaikista merkin käyttöoikeuden saaneista yrityksistä löytyy liiton kotisivuilta. Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä yli 3500 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. www.suomalainentyo.fi