Onnistunutta jäsenhankintaa MLL:n paikallisyhdistyksissä
24.4.2026
_.jpg)
MLL:n ja sen yhdistysten vahvuus on jäsenissä! Yhdistys tarvitsee jäseniä, sillä jäsenet muodostavat yhdistyksen perustan. Jäsenet tuovat vaikuttavuutta, tuloja ja mahdollisuuksia laajentaa ja kehittää toimintaa.
Parasta jäsenhankintaa on yhdistyksen tekemä vaikuttava työ. On tärkeää, että yhdistyksen toiminta tuodaan näkyväksi. Olemassa olevista jäsenistä on tärkeää pitää hyvää huolta, sillä tyytyväiset jäsenet kertovat mielellään toiminnasta eteenpäin ja houkuttelevat uusia jäseniä mukaan.
Usein henkilökohtainen kutsuminen on toimivin tapa saada uusia jäseniä yhdistykseen. Jäseniä voi saada myös mm. tapahtumissa ja sosiaalisen median tai medianäkyvyyden kautta. Pyydä rohkeasti ihmisiä mukaan!
Vuonna 2025 MLL:n Hämeen paikallisyhdistyksistä moni onnistui kasvattamaan jäsenmääräänsä. Listasimme alle kahden kategorian kärkikolmikon - sekä määrällisesti että prosentuaalisesti eniten jäsenmääräänsä kasvattaneet yhdistykset.
Määrällisesti eniten jäsenmääräänsä kasvattivat:
Virrat
Tyrvää-Vammala
Ypäjä
Prosentuaalisesti eniten jäsenmääräänsä kasvattivat:
Asikkala
Padasjoki
Virrat
Onnea kaikille jäsenmääräänsä kasvattaneille yhdistyksille upeasta työstä!
Aktiivinen jäsenhankinta on tärkeä ja jatkuva osa yhdistystoimintaa. Tsemppiä siis kaikille yhdistyksillemme jäsenhankintaan tänäkin vuonna!