Koulutus opettajille alakoulujen kummioppilastoiminnan kehittämiseksi 17.4.

11.3.2019

Liikenneturvan ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirin yhteinen koulutus opettajille

MLL:n Hämeen piiri ja Liikenneturva järjestävät 17.4.2019 klo 9-15 Tampereella yhteisen koulutuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa tavoitteellista kummioppilastoimintaa sekä liikennekasvatusta alakouluissa. Käytännönläheisessä toiminnallisessa koulutuksessa opettajat saavat välineitä kummioppilastoiminnan kehittämiseen, oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen sekä liikennekasvatuksen toteuttamiseen. Ensimmäinen Liikenneturvan ja MLL:n yhteiskoulutus pidettiin marraskuussa Helsingissä ja sai erinomaisen palautteen. Tässä olisi siis loistava tilaisuus opettajille päästä päivittämään omaa työkalupakkia niin liikennekasvatuksen kuin kouluhyvinvoinnin edistämisen menetelmillä.

Kummioppilaat ovat nuoremmille oppilaille tärkeitä esimerkkejä monissa arjen taidoissa. Liikennekasvatus on vaikuttavaa silloin, kun sitä toteutetaan oppilaiden omat kokemukset ja oma lähiympäristö huomioiden. Isommat oppilaat voivatkin olla tärkeitä esimerkkejä turvallisten valintojen tekemisessä myös liikenteessä.

Koulutuksen tavoitteena on:

  • vahvistaa tavoitteellista kummioppilastoimintaa alakoulussa
  • antaa opettajille työkaluja valmentaa ja ohjata kummioppilaita kohtaamaan pienempiä oppilaita
  • tarjota mahdollisuus jakaa hyviä käytäntöjä koulujen välillä
  • antaa tietoa ja toimintamalleja siihen, miten liikenneturvallisuusteemoja voidaan lisätä osaksi kummioppilastoimintaa ja opetusta


Koulutus on suunnattu kaikille alakoulujen kummioppilastoiminnasta sekä liikennekasvatuksesta kiinnostuneille opettajille ja muulle koulun henkilöstölle. Koulutus sopii erityisen hyvin kummioppilaita ohjaaville 4.-6.-luokkien opettajille sekä 1.-2.-luokkien opettajille.

Kouluttajina toimivat suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen Liikenneturvasta sekä koordinaattori Suvi Myllärniemi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piiristä.

Koulutus järjestetään 17.4.2019 klo 9-15 Lymed Oy:n koulutustilassa, osoitteessa Eteläpuisto 2, 33200 Tampere. Koulutus on maksuton, tarjoamme lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit.

 Koulutuksen tarkempi ohjelma ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta  www.liikenneturva.fi/opekoulutus . Ilmoittautumisaikaa on perjantaihin 5.4. saakka.