Perheen tarina: Näin MLL-hoitaja on auttanut arjessa

Tamperelaisen Katjan perheelle MLL-hoitaja oli pitkään suuri apu.

”Meillä ei ole Tampereella tuttuja tai sukulaisia, jotka voisivat hoitaa lapsia.”

Kahden lapsen äitinä Katjan perhe on tilannut MLL-hoitajan monen vuoden ajan, kun on tullut tarve lyhytaikaiselle lastenhoidolle.

Mies, nainen ja kaksi tytärtä laskettelurinteessä. Vanhemmilla on käsissään lumilaudat. Pienempi tytär seisoo laudan päällä, vanhempi tytär on laskettelusuksilla.
Kuva: Katjan perheen arkisto.

”Lapset tykkäävät olla hoitajan kanssa, emmekä ole joutuneet jättämään kotiin itkeviä lapsia”, kertoo tamperelainen Katja.

Ensimmäisen kerran perhe tilasi MLL-hoitajan vuonna 2014, kun esikoinen oli vauva. Katja suoritti tutkintoa Helsingissä, ja hänen piti olla perjantait poissa. Hoitaja tuli pariksi tunniksi Helsingin reissujen ajaksi ennen kuin puoliso pääsi töistä.

”Kaksi tuntiakin kaksin oli tosi paljon!”

Säännöllisempi tarve alkoi kolme vuotta myöhemmin, kun kuopus oli 11-kuinen.

”Meillä oli vilkas alle vuoden ikäinen ja tosi eläväinen alle 4-vuotias. Toivoimme hoitajaa, jolla on kokemusta menevistä pienistä lapsista.”

Luottohoitaja löytyi ja kävi tuolloin säännöllisesti kerran viikossa kahden tunnin ajan, kun vanhemmat treenasivat puolimaratonille ja harjoittelivat tuon ajan.

”Kaksi tuntiakin kaksin oli tosi paljon!”

Hoitaja letittää hiukset

Sama hoitaja on käynyt 4 vuoden ajan, kun perhe on kaivannut hoitajaa muutamaksi tunniksi. Lapset ovat pitäneet hoitajasta, joka on ulkoillut lasten kanssa paljon. Pienempinä lapset näyttivät hoitajalle mielellään lähiseutuja ja hoitaja on esimerkiksi lukenut lapsille kirjoja.

”Peruselämää. Tytöt pyytävät hoitajaa usein letittämään heidän hiuksensa, kun se ei ole minun vahvuuteni”, Katja kertoo.

Nykyään perheessä on täyspäiväinen päiväkotilainen ja koululainen, eikä hoitajalle ole tarvetta entiseen tapaan. Viimeksi hoitaja kävi tammikuussa, ja vanhemmat pääsivät käyttämään joululahjaksi saadun ravintolalahjakortin. Hoitaja toivotettiin iloisesti tervetulleeksi.

”Lapset alkoivat heti innoissaan esitellä joululahjojaan hoitajalle.”

Kaipaatko sinä ja perheesi lastenhoitoapua? Uutena tilaajana kannattaa tutustua palveluihimme.

Jos olet jo rekisteröitynyt elastenhoito-sivulle, voit tilata hoitajan saman tien.