Keitä me olemme: Ellinoora

Olen Ellinoora Mattila, 18-vuotias nuori Tampereelta, minua kutsutaan usein myös nimellä Ellis. Käyn tällä hetkellä toista vuotta Kalevan lukiota ja vapaa-aikaani vietän urheillen ja kavereiden seurassa.



Miten sinusta tuli MLL:n hoitaja?

Olen aina pitänyt lapsista ja lapsien hoitaminen on onnistunut minulta luontevasti. Omasta lapsuudesta muistan MLL-hoitajat kivoina tyypeinä, joiden kanssa oli aina hauska leikkiä ja pelailla. Tämän johdosta sain itse idean lähteä mukaan MLL-lastenhoitokurssille.



Millaista on olla MLL:n hoitaja?

MLL-hoitajana on mukava olla, koska pääsen viettämään aikaa erilaisten lasten kanssa ja samalla kerään työkokemusta. Pääsen osallistumaan erilaisiin koulutuksiin ja tiedän myös että tarvittaessa pystyn olemaan MLL yhteydessä, jos tulee ongelmatilanteita.



Mikä on parasta MLL:n hoitajana toimiessa?

Parasta MLL-hoitajana toimimisessa on pienet hauskat hetket lapsien kanssa.



Mitä teet lasten kanssa ?

Teen erilaisia ja vaihtelevia asiota riippuen vanhempien ja lapsien toiveista. Tyypillisellä lastenhoitokeikalla vietämme usein ensin sisällä aikaa esimerkiksi leikkien tai syöden. Tämän jälkeen suuntaamme usein ulos ja menemme esimerksi leikkipuistoon.



Mikä on tärkeintä?

Tärkeintä on, että lapsilla on turvallista ja mukavaa.



Vinkkejä niille, ketkä haluavat MLL:n hoitajaksi.

Lähtekää rohkeasti mukaan lastenhoitokurssille, jolloin saat lisää tietoa hoitajana toimimisesta ja siitä, sopisitko itse MLL-hoitajaksi.



Terveisiä perheille lapsille tai hoitajaksi haluaville...

Rohkeasti mukaan!

Jos sinua kiinnostaa hoitajana toimiminen, niin laitathan yhteystietosi sivujemme kautta niin otamme sinuun yhteyttä: Tule MLL:n hoitajaksi

Tilaa MLL:n hoitaja:  Netissä elastenhoito.fi  TAI puhelimitse ma-pe klo8-12  p.0440303301

Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustamisesta tulee kuluneeksi sata vuotta 4.10.2020 .  Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme henkilökuvia hoitajistamme piirin nettisivuilla ja facebookissa.

Luotettavia ja koulutettuja MLL:n hoitajia on välitetty jo vuodesta 1972. Vuonna 2019 MLL:n Hämeen piirin alueella toimi 160 hoitajaa, jotka huolehtivat vuoden aikana yli 2800 lapsesta. 

Keitä me olemme -kampanja alkaa tällä sivuilla ja facebookissa 17.4.

#keitämeolemmeMLL