Lastenhoitokurssi antaa eväitä elämään

16.5.2017

MLL:n Hämeen piiri järjestää vuosittain yhteistyössä kansalaisopistojen kanssa lastenhoitokursseja. Kurssi antaa valmiuksia lastenhoitotehtäviin perheissä, vaikka ei varsinaista tutkintoa tai pätevyyttä annakaan. Kurssit ovat kaikille avoimia ja niissä opitaan yleishyödyllisiä taitoja, joista jokainen hyötyy jossain kohtaa elämässään.

Moni kurssin osallistujista haaveilee työllistymisestä alalle ja haluaa kokeilla millaista lasten parissa toimiminen on. Osalla haaveena on lähteä au pairiksi ulkomaille ja MLL:n lastenhoitokurssin käyneet erottuvat edukseen hakijoiden joukosta. Lastenhoitokurssin voi sisällyttää myös joissakin lukiossa tai ammattikouluissa osaksi opintoja. Toisaalta yhtä hyvin kurssin avulla voi valmistautua esimerkiksi kummilapsen syntymään.

Lastenhoitokurssilla perehdytään lapsen perushoitoon, tarpeisiin ja kehitysvaiheisiin. Tärkeitä aiheita ovat myös leikin merkitys lapselle sekä aikuisen taito kuunnella ja olla läsnä. Kurssin aikana opitaan tunnistamaan yleisimpiä lasten sairauksia, tutustutaan lasten erityisen tuen tarpeisiin sekä perehdytään tapaturmien ennaltaehkäisyyn. Itsetuntemus ja vuorovaikutustaidot ovat nekin osa lastenhoitokurssia. Kurssilta saa monipuoliset eväät lasten kanssa toimimiseen niin henkilökohtaisessa kuin työelämässäkin.

Lastenhoitokurssin jälkeen on mahdollista hakeutua myös MLL:n lastenhoitotoiminnan hoitajaksi. Lastenhoitotoimintaa on tällä hetkellä Hämeen piirissä neljäntoista kunnan alueella. Hoitajista 107 on käynyt MLL:n lastenhoitokurssin ja 54 hoitajaa on hoito-, kasvatus- tai sosiaalialan opiskelijoita tai ammattilaisia, jotka on perehdytetty toimintaan.

11.5.2017 saatiin yksi kevään lastenhoitokurssi päätökseen ja kurssin osallistujille jaettiin todistukset. Paljon onnea vielä kerran lastenhoitokurssin suorittaneille ja kaikkea hyvää tulevaisuuden suunnitelmien toteuttamiseen! 

 

Marja Saarimaa
Perhetoiminnan koordinaattori

Selaa muita blogitekstejä

Katso seuraavat lastenhoitokurssit tästä!